Ohittamiseen turhautuminen

Read Time3 Minute, 23 Second

Paljon puhutaan rattiraivosta. Tuo yhtäkkinen turhautuminen liikenteessä tapahtuvaan, erityisesti omasta toiminnasta poikkeavaan käyttäytymiseen. Olemme varmasti kaikki kokeneet turhautumisen purkautumisen liikenteessä. 

Meille jokapäiväisellä reitillä, kuten työmatkalla, onkin samaan aikaan joku hitaampi ja empivä kuljettaja edessä. Hän kuitenkin saattaa olla ensimmäistä kertaa ajamassa sillä alueella ja etsimässä tiettyä osoitetta. Sekin on meille kaikille tuttua. Tai hän saattaa olla juuri kortin saanut henkilö, jolloin paikat, reitit ja ajoneuvon käyttö ei ole vielä niin rutiinin omaista kuin meillä, vanhemmilla ja kaiken osaavilla. Ja sitten ovat ne sunnuntai-autoilijat jotka nautiskelevat päivästä, mutta unohtavat muut joilla arki omine kiireineen painaa päälle. Ja taas iskee täysi turhautuminen.

Tieliikennelaki sanoo pykälässä neljä seuraavaa:

Tienkäyttäjän on ennakoitava toisten tienkäyttäjien toimintaa vaaran ja vahingon välttämiseksi ja sovitettava oma toimintansa sen mukaisesti sujuvan ja turvallisen liikenteen edistämiseksi.

Tuo on kuvattu aika yleisellä tasolla ja ikäänkuin maalaisjärjellä, eikö? Ei tuota lain pykälää mikään mahdottomuus ole täyttää. Kuitenkin se unohtuu usein tuolla tien päällä. Meidän pitää osata ennakoida muiden liikkeitä, mutta meidän pitää osata toimia myös niin, että muut osaavat ennakoida meidän liikkeitä. 

Ohittaminen

Maantiellä yksi selvästi verenpainetta nostava asia on ohittaminen. Tai oikeastaan ohitetuksi tuleminen. Homma menee todella vaaralliseksi kun alamme estelemään ohittavaa ajoneuvoa. Houkutus nostaa nopeutta ja tehdä kaistalle paluu hankalaksi, kun ohittava auto on rinnalla, on suuri. 

Miksi meitä harmittaa, kun joku ohittaa meidät? Onko se meiltä jotenkin pois? Pidentääkö se meidän ajomatkaa tai -aikaa ratkaisevasti? Miksi meitä ei saisi ohittaa?

Turvaväli on olemassa paristakin eri syystä:

  1. Ettemme ajaisi edellä ajan perään jos hän joutuu hidastamaan syystä tai toisesta äkillisesti
  2. Että pitäisimme  riittävän etäisyyden edellä ajavaan, jotta ohittava ajoneuvo voi turvallisuutta vaarantamatta ajaa niiden väliin. 

Tämä unohtuu meiltä usein. Pidämme riittävän välin edellä ajavaan, mutta kun joku änkeää väliin, pidämme saman etäisyyden – siihen alunperin edellä ajaneeseen ajoneuvoon. Ja siten turvaväleistä ei oikeasti enää olekaan tietoa. 

Huomioita tienpäältä

Olen huomannut liikenteessä todella usein tapauksia jossa ajetaan jonossa ilman riittävää turvaväliä kuitenkaan ohittamatta hitaampaa ajoneuvoa. Se tekee taaempaa ohittamisesta entistä hankalampaa ja jono senkun kasvaa. Jonoissa ei muuten ole mitään vikaa, mutta joku sieltä perältä kuitenkin aina tulee ohi.

Toinen havainto on selvästi hitaammat autoilijat, jotka nostavat nopeuttaan ja jäävätkin turhautuneena roikkumaan puskuriin. Ilman sitä turvaväliä. Osa tapauksista tekevätkin sisuuntuneina ohituksen saadakseen ”paikkansa” takaisin ja katoavat maisemaan ajaen yhtäkkiä tuntuvaa ylinopeutta. 

Sitten ovat ne jotka ehkä edellisestä ryhmästä tai muuten ohitettuaan ilmestyvät hetken päästä eteen taas hitaampana. Tämä jos mukä turhauttaa, koska joustavasta ajamisesta ei voi puhua. Jos haluan ajaa sitä omaa nopeusrajoitusten mukaista vaihtua, ohittelun tarve taas kasvaa. Ohittaa saa, jos on tarve ajaa nopeammin, mutta mennään sitten koko ajan sitä omaa nopeampaa vauhtia, eikä jumpata sen vauhdin kanssa. 

Tuohon edelliseen liittyen on käyttäytyminen ohituskaistoilla. Saatetaan ajaa selvästi alhaisempaa nopeutta kuin muu liikenne ja ohituskaistan kohdalla hitaampienkin nopeus nousee joka tekee ohittamisesta vaikeaa. Vauhti kuitenkin putoaa heti ohituskaistan päätyttyä. Se taas johtaa ohituskaistoilla ylilyönteihin. Siellä vedetään urku auki kovempaa kuin moottoritiellä vasenta kaistaa. 

Viides huomio ohittamiseen liittyen on tiet joissa on kaksi kaistaa samaan suuntaan, mukaanlukien moottoritiet. Vasen kaista on ohittamista varten, ei ajamista. Moottoriteillä ajoneuvojen nopeuseroja on enemmänkin kuin maanteillä ja vasemman kaistan ”varaaminen” tulevaa ohittamista varten estää muuta liikennettä. Yllättävää vaikeutta aiheuttaa siirtyä oikealle kaistalle ohittamisen jälkeen. Turhaan kaistaa ei saa vaihtaa ja silloin kansan kielessä puhutaan pujottelusta liikenteessä. Mutta turvallisesti oikealle kaistalle heti ohittamisen jälkeen.

Turvallisesta paluusta omalle kaistalle annettiin autokoulussa hyvä nyrkkisääntö: kun ohitettu auto näkyy taustapeilistä, eli siitä mikä on auton sisällä tuulilasissa kiinni, on turvallista palata omalle kaistalle. Turhan usein näkee, että tämäkin yksinkertainen vinkki on unohtunut. Kiilataan vain takaisin omalle kaistalle vaikka edessä olisi tilaa kuinka paljon.

Teknologia avuksi?

Toyota Corolla Touring Sports
Vakionopeudensäätimen etäisyyden osoitin Toyota Corollan tuulilasinäytössä.

Yleisemmällä vakionopeudensäätimellä saa pidettyä oman nopeuden tasaisena, myös ohituskaistoilla. Harmillisesti vasta viimeaikoina yleistynyt mukautuva vakionopeudensäädin auttaa tekemään ajamisesta automaattisesti yhteispeliä. Se tasaa pienet nopeuserot automaattisesti ja sitä kautta postaa turhat ohitustarpeet. Ja pitää turvavälin sopivana. Kuten koeajamassani Toyota Corollassa.

Mukautuva, adaptiivinen, aktiivinen vakionopeudensäädin (acc) ei ole kuitenkaan uusi keksintö. Ensimmäiset tulivat markkinoille jo -90 luvulla. Pelkäämme usein teknologiaa, mutta kone ei tiedä rattiraivosta mitään ja siten auto osaa nykyään auttaa sujuvampaan ja turvallisempaan yhteispeliin liikenteessä.

Mitä mieltä sinä olet aiheesta?

%d bloggaajaa tykkää tästä: