turvaväli

Liikennekulttuuri maailmalla

Tänä vuonna on tullut ajeltua myös ulkomailla, niin töiden kuin vapaa-ajan puitteissa. Suomen lisäksi liikennekulttuuria on ratin takaa ihmetelty Tanskassa, Itävallassa ja Saksassa. Suomessa turvavälit puhuttavat paljon ja ainakin Etelä-Saksassa vauhdista huolimatta liikenne soljuu hienosti! Moottoritiellä vasen kaista on oikeasti ohittamista varten ja oikealle kaistalle palataan heti, kun siellä on

Ohittamiseen turhautuminen

Paljon puhutaan rattiraivosta. Tuo yhtäkkinen turhautuminen liikenteessä tapahtuvaan, erityisesti omasta toiminnasta poikkeavaan käyttäytymiseen. Olemme varmasti kaikki kokeneet turhautumisen purkautumisen liikenteessä.  Meille jokapäiväisellä reitillä, kuten työmatkalla, onkin samaan aikaan joku hitaampi ja empivä kuljettaja edessä. Hän kuitenkin saattaa olla ensimmäistä kertaa ajamassa sillä alueella ja etsimässä tiettyä osoitetta. Sekin on meille